UMPY:n Täydennyskoulutusmatka Puolan Gdanskiin 24.-26.4.2026

Kevään matka suuntautui Puolan Gdanskiin, joka osoittautui oivaksi kohteeksi. Matkaan lähti varhaisena perjantaiaamuna 26 matkalaista puheenjohtaja Juha Hakolan ja toiminnanjohtaja Markku Jämsän johdolla. Vilkas puheensorina alkoi heti lähtöportin luona, vaikka puolet matkalaisista oli ensikertalaisia.

Yhdistyksen puheenjohtaja Juha Hakola ottaa ensimmäisen päivän bussikuskimme “Aatamin” johtoonsa.

Toinen maailmansota

Gdanskissa bussi vei hotellille ja joukko hajaantui kuppiloihin täydentävälle aamupalalle. Pian kuitenkin oli jo yhteistä ohjelmaa tasokkaassa toisesta maailmansodasta kertovassa museossa. Kuulokkeet seurasivat kulkijan sijaintia ja kertoivat asioista selkeästi.

Toisen maailmansodan ensi hetket sijoittuvat juuri Gdanskiin. Saksalaiset hyökkäsivät 1. syyskuuta 1939 sotilasvarastoalueelle Westerplatten niemelle. Paikalle pääsee vesialuksella tutustumaan puistoon, muistomerkkiin, infotauluihin ja pieneen museoon.

Osa museon kohteista oli erittäin autenttisen oloiseksi rakennettuja.

Museovierailun jälkeen oli sopivasti vapaata, joten pienet osastot päätyivät eri paikkoihin ja illalla oman maun mukaisiin ruokapaikkoihin. Jotkut ehtivät piipahtamaan Sopotin läheisessä rantalomakohteessa, joka teki vaikutuksen. Tilannekuvaa jaettiin viestisovelluksessa.

Stutthofin keskitysleiri

Matkalle osallistunut joukko kuoleman portin “Death Gate” sisäpuolella.

Lauantain aamiaisen jälkeen lähdimme noin 45 minuutin bussimatkalle itään. Matkan aikana oppaamme Kamila valmisteli meitä kohtaamaan Stutthofin keskitysleirin kauhut.

Tien vieressä näkyi vanha kapearaiteinen rautatie, jota oli käytetty vankien kuljettamiseen. Autenttisuutta tilanteeseen toi myös se, että Kamila kertoi leipuri-isoisänsä joutuneen leirille toimitettuaan leipää partisaaneille. Isoisä kuitenkin selvisi hengissä, koska pystyi ammattinsa vuoksi olemaan hyödyksi.

Kamilan mukaan leirin vankeina oli ollut yli 90 suomalaista. Joitakin päätyi sinne jo jatkosodan aikana, mutta suurin osa joutui leirille myöhemmin oltuaan Gdanskiin saapuneiden laivojen miehistössä. Poliittinen vangitsemisen syy oli Stutthofissa yleinen, ja se oli perusteena myös suomalaisille merimiehille ja -naisille. Taustalla oli Suomen ja Saksan yhteistyön päättyminen.

Suomalaisia vankeja koskevia dokumenttejä

Leirialueella meitä kierrätti Tomasz-niminen opas. Paljon oli purettu ja jäänyt museoalueen ulkopuolelle, mutta jäljellä olleet tai rekonstruoidut rakennukset mahdollistivat syvällisen tutustumisen.

Tutustuimme naisten asuinparakin eri tiloihin, joista kaikissa oli ankeat olot. Vieläkin enemmän ajatuksia herättivät erillinen kaasukammiorakennus ja kolmen uunin krematorio. Tuhka luineen oli viety metsäojiin, mutta nyt reilu määrä oli kerätty muistomerkin lasin taakse näytille.

Vierailun yhteydessä pohdittiin nykypäivän tilannetta ja arveltiin, ettei ihmiskunta ole oppinut tarpeeksi näistä äärimmäisistäkään kokemuksista.  

Opastetun kierroksen päätteeksi viimeisenä kohteena ollut muistomerkki ja ryhmämme paljon uutta tietoa ja kokemuksia ammentaneena.

Yhdistyksen tarjoama illallinen

Iltapäivällä keskitysleirin surkeus jätettiin taakse ja oli jälleen vapaata tutustumista kaupunkiin. Sää oli tuulinen ja viileä, mutta sen ei annettu haitata. Keskustan joenrannat kauniine taloineen olivat viihtyisiä alueita kulkea.

Ilta huipentui pitkään yhdistyksen tarjoamaan illalliseen. Nauru ja keskustelu raikui ja nautimme ruuasta. Matkanjohtajat saivat ansaitsemansa kiitospuheet.

Sunnuntaina kotiinlähtö oli siten sopivaan aikaan, että aamiainen ehdittiin syödä rauhassa ja sitten tyytyväisinä kohti kenttää.

Hulppean illallisen jälkeen kenellekään ei varmuudella jäänyt nälkä tai jano.

Jäseneksi ja mukaan matkoille

Matkalaisten antama kirjallinen palaute 100/100 ei tullut tuurilla, koska samat lukemat ovat olleet mittarissa ennenkin. Näin ollen yhdistyksen matkoille ja muihinkin tapahtumiin kannattaa ilmoittautua. Toki ne usein täyttyvät, mutta kuten tämäkin matka osoittaa, monta uutta pääsee aina mukaan.

Muistutuksena, että myös valtakunnallisen maanpuolustuskurssin käyneet voivat liittyä alueellisen maanpuolustusyhdistykseen. Näin on myös moni tehnyt ja päässyt nauttimaan laadukkaasta tarjonnasta. Vuosikellossa on yli 20 jäsentapahtumaa.

Seuraava
Seuraava

Uudenmaan Maanpuolustusyhdistyksen 50. Turvallisuuspoliittinen ilta 14.4.2026