Maanalainen Helsinki II 2.6.2026
Uudenmaan maanpuolustusyhdistyksen vuosittaiseen tarjontaan on jo kauan kuulunut tutustuminen Helsingin tunneleihin. Ilmoittautuneita on aina paljon enemmän kuin mukaan on voitu ottaa, joten tänä vuonna tapahtuma päätettiin järjestää kaksi kertaa.
Kesäkuun retkeä isännöi tuttuun tapaan energiayhtiö Helenin turvallisuuspäällikkö Mats Fagerström. Tapasimme 30 hengen joukolla Hanasaaren voimalaitoksen luona, jossa osallistujat toivotettiin tervetulleiksi ja jaettiin kypärät sekä turvaliivit. Siirryimme Kaartin jääkärirykmentin varusmiesten kuljettamiin henkilöpakettiautoihin.
Kallioluolan ovet aukenivat saattueellemme Pasilan pohjoispuolella. Alkoi jyrkähkö laskeutuminen kallion syvyyksiin. Ajoneuvot mahtuivat etenemään siistissä ja valaistussa luiskassa hyvin.
Pian pysähdyimme avaraan hallimaiseen tilaan kuuntelemaan isännän opastusta. Ennakkotehtävänä oli ajon aikana päätellä, miten syvällä pysähdyspaikkamme olisi. Arvaukset, päättelyt ja älykellosta lunttaukset osuivat melko hyvin kohdalleen. Taso oli 57 metriä merenpinnan alapuolella. Sää noilla seuduilla on tasaisen lämmin ja tuuleton.
Kuulimme, että tunneliverkoston kehittäminen oli alkanut 1970-luvulla, jolloin varautumissyistä rakennettiin ensimmäisiä osuuksia. Siitä alkaen luoliin on sijoitettu kaupungin toiminnan kannalta tärkeää infrastruktuuria kuten kaukolämpöputkia pumppaamoineen, viemäreitä, vesijohtoja sekä sähkö- ja tietoliikennekaapeleita.
Etuna on turvallinen sijainti vakaassa peruskalliossamme sekä hyvät tilat huoltamiseen ja lisärakentamiseen. Rakennusvaiheessa on oltu kaukaa viisaita, kun tilaa on tehty riittävästi.
Matka jatkui ajoneuvoilla pääosin pitkiä ja suoria tunneleita pitkin seuraavaan pysähdyspaikkaan. Siellä tutustuimme jäähdytyskeskukseen, joka tuottaa kaukokylmää erilaisiin jäähdytystarpeisiin, kuten konesaleihin ja liikekiinteistöihin. Maan alla kylmää varastoidaan myös vesialtaisiin, jollaiseen pääsimme kurkistamaan.
Tunneleita on Helsingissä kaikkiaan satoja kilometrejä, joten verkostolle on laadittu maanalainen kaava. Systemaattinen kehittäminen ja huolenpito onkin tärkeää, sillä kyse on kriittisestä infrastruktuurista. Paikat tarjoavat myös hyvän mahdollisuuden monenlaiseen varautumisen kehittämiseen ja harjoitteluun, jota myös tehdään paljon.
Tunnelien kylteissä näkyi matkan edetessä tuttuja paikannimiä. Silti moni osallistuja ja autojen navigaattorit putosivat niin sanotusti kartalta. Oli mahdotonta päätellä, missä kohtaa ovet avautuvat jälleen auringonvaloon. Se tapahtui pyörätien varrella olevassa metsikössä yllättävän lähellä lähtöpaikkaa. Normaalissa arjessa näihin oviin ei juuri tule kiinnitettyä huomiota eikä osaa ajatella, mitä takana voi olla.
Kiitämme Heleniä ja Kaartin jääkärirykmenttiä ainutlaatuisesta kokemuksesta.
